Kategoriat

Tänä vuonna kategorioita on hieman karsittu viime vuodesta, johtuen lähinnä siitä, että raati pelkäsi ihmisten nukahtavan kesken palkintojenjaon viime vuonna. Kuten niin moni kaupallinen yritys on tehnyt, Kultainen Kuukkeli keskittyy nyt tyystin ydinosaamisalueeseensa. Tai jotain sinne päin.

Ai mistä tiedät mitä blogia voi äänestää minnekin? Koska useimmissa blogeissa on hyppysellinen kolumnia, teelusikallinen päiväkirjaa, ripaus viilausta, vähän huumoria ja maailman paras tagline, on tämä rajaus mahdoton tehdä etukäteen. Siksi suosittelemme käytettäväksi omaa harkintaa. Raati pidättää oikeuden viime kädessä päättää onko top-5 -listalle päätynyt ehdokas sopiva kyseiseen kategoriaan.

Paras blogi

Kuka on suurin, paras ja kaunein? Kuka saa ensi vuonna kaikki bloggaajat huokaisemaan kateudesta ja kuka pystyy kantamaan kulmillaan parhaan blogin omistajan kultaista kruunua?

Paras uusi blogi

Vuonna 2004 ryhtyivät sadat uudet ihmiset sisällöntuottajiksi internettiin. Jotteivät tulokas-bloggaajat jäisi aivan konkarien jalkoihin, valitaan myös paras uusi, vuoden 2004 aikana aloittanut blogi.

Paras päiväkirja

Vaikka blogit eivät ole päiväkirjoja, eivätkä kaikki päiväkirjat ole blogeja, niin suurin osa bloggaajista kertoo enemmän tai vähemmän taidokkaasti ja kiinnostavasti myös omasta elämästään. Vaikka elämässä ei ehkä niin paljoa tapahtuisikaan.

Paras erikoisalablogi

Halusitte tai ette, blogit luovat ympärilleen yhteisöjä. Moni, tietyn harrastealueen ympärille keskittyvä blogi on saanut uskollisen lukijakunnan ja suurimpien lukijamääriä mitataan sadoissa - jopa tuhansissa. Tässä kategoriassa palkitaan sellainen blogi, joka on onnistunut luomaan hyödyllisen ja mielenkiintoisen palvelun jonkin rajatun aihealueen ympärille.

Paras kolumni

Blogit eivät ole vain päiväkirjoja. Moni bloggaaja ei jaa päivittäistä elämäänsä (luultavasti ihan viisaasti) vaan kirjoittaa Asiaa. Mielipiteitä, teoriaa ja faktaa; objektiivisesti tai subjektiivisesti; suupielet vaahdosta valuen tai vakaasti selittäen. Jotkut heistä ehkä saattavat jopa vakuuttaa muita. Mutta kuka heistä on paras? Ja kiinnostaako heitä?

Paras viilaus (sis. ulkoasun)

Blogit ovat päästäneet Ihan Tavalliset ihmiset ääneen, mikä myös monen blogin ulkoasussa näkyy. Jotkut kuitenkin vaivojaan säästämättä ja CSS:stä tinkimättä luovat kokonaisia bloggausohjelmistoja tai viimeiseen pikseliin asti "disainattuja" blogeja. Tällä palkinnolla halutaan palkita kovin pikselin- tai koodinnysvääjä, jonka tuotoksista on ollut iloa myös muille.

Paras vähän tunnettu blogi

Jossain Top-listan pohjamudissa mataa se Suuri Suomalainen Blogi, säkenöivän älykäs ja kyyneliin asti liikuttava. Onko blogi olemassa jos kukaan ei sitä lue? Äänestä, ja nosta tuntematon bloggaaja suuruudeksi!

Nyrkkisääntönä pidettäköön sitä, että blogi ei saa olla ollut Pinserin top-100 -listalla vuoden 2004 aikana. (Pinserin lista on kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta koska se on ainoa edes sinne päin oleva puumerkki, sitä on tässä kätevä käyttää. Harkintaa saa tietysti käyttää tässäkin tapauksessa.)

Paras tagline

Wine, women and blogs since 2003? Ehkä hieman ontuva yritys huumorille, mutta moni on käyttänyt pitkäänkin aikaa miettiäkseen iskevää iskulausetta blogilleen. (Tagline on blogin "aliotsikko", joka tyypillisesti esiintyy heti blogin nimen alapuolella). Tässä kategoriassa palkitaan oivaltavin, nasevin, iskevin tai hauskin tagline.

Paras merkintä

Tässä kategoriassa halutaan palkita merkittävä tai mieleenpainunut yksittäinen kirjoitus, kirjoitussarja tai kommentti. Kaivakaa siis arkistot esiin ja ehdottakaa parasta yksittäistä merkintää.

Humoristisin blogi

Hauskuus on helikopteri naapurin silmässä, niinhän sitä sanotaan. Ja vaikka komedia on vaikein kirjoittamisen laji, niin se ei estä blogosfäärin veikeitä pikku ipanoita yrittämästä. Tässä kategoriassa palkitaan se, joka on parhaiten onnistunut hersyttämään ihmisten nauruhermoa vuoden 2004 aikana.