Kuukkeliblogi

perjantai, huhtikuu 29, 2005

Kiitos

Gaala on onnistuneesti ohi, Minyalla on valokuvia, ja nodium on jostain kaivanut myös suorastaan hellyttävän videon palkintojenjaosta.

Kiitos kaikille; ensi vuonna uudelleen, joskin uusin kujein: Tämänvuotinenhan kisa on tehty Oscar-gaalan mukaan; ensivuotinen tullaan todennäköisesti pitämään Euroviisujen tai Selviytyjien mallin mukaan.

Myös ensi vuonna jaetaan parhaan merkinnän palkinto, joten alkakaapa jo nyt laittaa tämän vuoden parhaita kirjanmerkkeihinne.

lauantai, huhtikuu 23, 2005

Osittaisesta valokuvauskiellosta

Kuten me kaikki tiedämme, niin osa meistä bloggaajista bloggaa anonyymisti. Tämä "kasvottomuus" on aina suuressa vaarassa yleisötilaisuuksissa, jossa osallistujien kamerat räpsyvät tiuhaan tahtiin. On tietenkin erittäin ymmärrettävää, että kukin haluaa ottaa oman muistonsa tilaisuudesta ja kanssabloggaajista. Myös osa näistä kuvista päätyy nettiin kaiken kansan katseltaviksi.

Jotta tänä vuonna vältyttäisiin ikäviltä seuraamuksilta jaetaan Kuukkeli gaalassa punaisia tarroja niille, jotka eivät halua kasvojansa nettiin. Tarran voi liimata näkyvälle paikalle esimerkiksi paitansa rintaa tai vaikka otsaan. Tarroja on noin 80 kpl, joten jokaiselle sellaisen haluavalle niitä luulisi riittävän. Myös omien punaisten tarrojen tai pinssien käyttäminen on sallittua.

Valokuvia räpsiville ohjeistuksena voidaan siis mainita, että kun nettiin julkaisee ryhmäkuvia, niin punaisella tarralla varustettujen kasvot (ja muut tunnistettavat merkit) pyydetään blurraamaan tai tekemään jollain muulla tavalla tunnistamattomiksi. Sama pätee tiedotusvälineiden edustajia.

Toisten anonymiteetin kunnioittaminen on korkealle arvostettava blogi-eettinen koodi, jota jokaisen tulisi noudattaa. Bloggaaminen on hauska harrastus ja vuoden huipputapahtumaan saapuminen tulisi myötäillä tätä mukavuutta.

Tilaisuudessa tullaan tiedottamaan ja muistuttamaan osittaisesta valokuvauskiellosta. Toivottavasti tämä antaa kaikille epäileville rohkeutta saapua paikalle.

torstai, huhtikuu 21, 2005

Muitakin palkintojen jakajia

Näkymä Rannalta on jakanut omat blogipalkintonsa.

Listatkaa, hyvät ihmiset, tekin omat suosikkinne. Kenelle sinä olisit antanut palkinnot?

Bi-blogiseksuaalisen tukanleikkaajan tunnustukset

Outi, Merten ja Kolibri kommentoivat kukin tahoillaan Kuukkeleita sekä "asiablogien" ja "parturibloggauksen" keskinäistä arvojärjestystä.

Otetaan nyt ensin se arvojärjestys. Ei minulla ainakaan ole mitään kovakoodattua arvojärjestystä, jonka mukaan haircut olisi huonompaa, vähemmän arvokasta, hötömpää tai paskempaa kuin "asia" (mitä se nyt sitten taas onkaan). Parhaat ystäväni (noin blogistisesti) olisivat tämän luokittelun mukaan todennäköisemmin tukanleikkuuta kuin kansalaisjournalismia: palvon maata Mindyn bensanhajuisten saappaiden alla ja luen khiloun joka ikisen merkinnän useampaan kertaan. Okei?

Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että blogeissa ja muussa internetskuvälitteisessä kaksisuuntaisessa hommelissa on pirusti potentiaalia vääntää tiedonvälitystä uudenlaiseen muotoon. Ja tätä uutta muotoa olen jo näkevinäni monissa "asiablogeissa". Okei?

Annatteko minulle mahdollisuuden digata näitä molempia?

Toisaalta, kaikki tämä toimii täsmälleen suunnitelman mukaan: "Palkinto myös yhdistää eri kuppikunnat ja vihamiehet yhteiseen loanheittoon palkintoja ja raatia vastaan, ja näin edistää yhteismaailmallista ymmärrystä ja maailmanrauhaa."

torstai, huhtikuu 07, 2005

Virallinen Irkkaaja

Koska kaikki eivät pääse paikalle Kuukkeligaalaan (27.4 kello 19, Ravintola Dubrovnik, Eerikinkatu 11, Helsinki!), niin tarkoituksena olisi saada paikalle selostus IRC:ssä.

Paikalle etsitään siis Virallista Internetselostajaa, jonka tehtävänä on selostaa illan tapahtumat internettiin. IRC:n käyttökokemus ja oma läppäri pakollinen. Halukkaaksi saa ilmoittautua osoitteessa info@kultainenkuukkeli.net.

(Kuukkeligaala voisi olla myös loistava tilaisuus harrastaa audiobloggausta ja ämpärilähetyksiä (podcasting), jos sellainen sattuu kiinnostamaan...)

Raati kokoontuu

Kiihkeän kuumankostea raadin ensimmäinen kokous on nyt sitten takana. Jopa kaksi kuukkelia löysi vastaanottajansa kaikkein itsestäänselvimmissä kategorioissa, muista käytiin vielä ahkeraa kädenvääntöä. Joistain ennakkotiedoista poiketen yhtään palkintoa ei ollut päätetty etukäteen.

Tässä muutamia lainauksia illan tiimellyksestä:

"Naurattaa myös humalassa."

"Tässä blogissa on selkeästi siirrytty fallogosentrisestä tekstuaalisuudesta
vaginakeskeiseen figuratiivisuuteen"

"She rocks my world!"

"No kaikkien blogien ei tartte olla cool (niinkuin mä), voi olla kans vähän lämpimämpi."

"Jos me palkitaan <blogin nimi poistettu>, tuo yksi kyllä lyö meitä kaikkia."

"Toi on kyllä ainoa noista, jota mä olen jaksanut seurata."

"Pakko tää viski on juoda ennenkuin se härskiintyy."

"Onko meidän mentävä listan ulkopuolelle tässä kategoriassa?"